Kasvoja kiertää
vielä paksu, samettipintainen alumiinikehys. Esimerkiksi käy
vaikkapa Bel Canto C7r, joka
on 2000-luvun viritinvahvistin
vaativaan makuun.
Kuinka moni tiesi, että Minneapolisissa sijaitsevan
Bel Canton maine luotiin putkilaitteilla. Vaan kehityksen kehittyessä katse on pidetty avoimena. Kasvopuolella on musta
paneeli, jonka keskelle on upotettu vihreää fonttia
käyttävä, kahdeksan merkin näyttö. Koko mallistoa mainostetaan
myös virtapihinä, joten ajan hengen mukainen arvoajattelu on myös osa Bel Canton brändiä.
Vaikka strategian muutosta voisi pitää radikaalina,
sitä se ei välttämättä ole. Jo 1990-luvun puolenvälin molemmin puolin markkinoilla tunnettiin muun muassa mallit Orfeo SE2 ja SET80. Kyllä
vain, single ended -koulukunnan edustajia molemmat,
joille yhteistä oli myös 845-triodien käyttö pääteputkina.
Pääsuunnittelija John Stronczer on jo vanha kettu
alalla. Nykyisestä ja
varsin laajasta mallistosta ei putkia enää löydy.
Viimeisen vuosikymmenen painopiste on nojannut
vahvasti ensin Tripathin ja sittemmin B&O:n vahvistinmoduuleihin. Bel Cantolla nimittäin hallitaan analoginen audiomaailma siinä määrin mallikkaasti, että modifioimalla B&O:n moduuleja äänenlaatukin on saatu peruspalikkaa paremmaksi. Bel Canton maineen toiseksi peruspilariksi vahvistimien lisäksi on juurtunut digitaalitek40
niikka, ja valmistajan da-muuntimia pidetään ääneltään hovikelpoisina. testi
Bel Canto C7r -viritinvahvistin
Teksti Jussi Arvio Kuvat Julius Töyrylä Mittaukset Mauri Eronen
Modernisoitu
viritinvahvistin
Tämän päivän teknologialla pienikin
voi olla suurta. Ensimmäisen Dynakit-vahvistimensa 12-vuotiaana kokoon askarrellut herra pitäytyi aluksi putkissa
ja erityisesti SE-ratkaisuissa, koska koki siten päästävän lähimmäksi musiikin ydintä. Vahvistimien analoginen sisääntuloaste on Stronczerin käsialaa,
samoin virtalähteen optimointiin liittyvät muutokset.
Myös da-muunninrintamalla erityisesti analogiapuolen hallinta ja huolitellun virtalähteen merkitys ovat
valmistajan bravuureja.
Vanha konsepti tuoreella otteella
Paketista nostettu C7r on sievä pala teknologiaa.
Kulmikas teollisen muotoilun hedelmä sisältää selvästi skandinaavista purismia, vaikka syntyperä
juontaakin rapakon taakse. Myönnytyksenä vaihtelunhaluisille alumiinikehyksenkin
saa halutessaan mustana.
Lisäksi vasemmassa etureunassa on siististi
maisemoitu, täysikokoinen 6,3-millinen kuulokeliitäntä.
Mukana seurannut kaukokäskijä toimi luotettavasti
ja tunteita herättämättä. Kaapeleina oli pääosin Cardasia, kuten ennenkin. Lisäksi nimenomaan C7r:n tapauksessa yksi laatikko taipuu niin
moneen tarpeeseen, ettei suurempaa pinoa tule edes
ikävä. Kotelon runko on kokomusta.
Perinteisiä hifilaitteita noin puolta kapeampana Bel
Canto kosiskelee hifistien lisäksi myös muoto- ja muotitietoisia sisustajia. Digiotot huolivat
signaalin aina 192 kilohertsin näytteenottotaajuuteen
saakka, kun usb tyytyy 96 kilohertsiin.
Kaiutinannot on toteutettu laadukkain, suojatuin
WBT Nextgen -terminaalein. Kaiuttimina käytin vuoroin useampiakin, sillä
omien tuttujen Audio Spacen ja Duevel Bella Luna diamanten lisäksi testissä kävi samanaikaisesti muutama
keskenään erilainen vaihtoehto. Hulppeiden omi-
naisuuksien perusteella on paikoin jo hankalaa luokitella laitteita. Puristilla on mahdollisuus pimentää
hento viherrys kokonaan.
Tehoa BC:lle luvataan 60 W 8 ohmin kuormalle ja
tuplat neljälle ohmille. Kuulostaako tutulta?
Äänilähteinä käytin muun muassa Dynastation 2
-cd-soitinta, Sonos-yksikköä koaksiaalisella digitaalikaapelilla kytkettynä sekä kannettavaa Macbook Prota
usb:lla. Siten maski on säilyttänyt rauhallisen, puhtaan tyylinsä. Olkoonkin, että kuulomuisti on häilyväinen ja lyhyt, sukulaisuus saundimaailmaan oli kuitenkin tutunoloinen puhtaudessaan.
Bel Canton yleisluonne oli helppo havaita alusta alkaen. Virtalähde on tuunattu valmistajan paremman pään Reference-sarjan, tarkkaan ottaen REF150S-päätteen mukaisesti.
Kuten tällä palstalla on aiemminkin havaittu, moni
valmistaja on tätä nykyä keskittämisen kannalla (mm.
Audiolab ja Eximus by April Music). Niiden lisäksi on vielä kaksi digitaalista s/pdif-ottoa rca:na ja toiset kaksi optisina sekä yksi usb tietokoneen äänille. Irrotettavan virtakaapelin lisäksi siihen on mahdutettu sisäänmenot 75
ohmin fm-antennille, yhdelle linjatason laitteelle ja
mm-rasialla varustetulle levysoittimelle. Vain suuri, musta säätökiekko
laitteen oikealla puolella kutsuu koskemaan. Laitteessa ei nimittäin ole varsinaisia
käyttöpainikkeita, ellei sellaiseksi laske takapaneelin
päävirtakytkintä. Näyttö avustaa
käyttäjää myös silloin, kun tehdään erilaisia säätöjä ja
asetuksia. Koko viileänä käyvä mallisto on
myös kaappikelpoista sijoitettavaa, toisin kuin esimerkiksi massiiviset ja lämpöä kehittävät putkilaitteet tai
perinteiset A-luokan vahvistimet. Tietyllä tavalla
hauska sattuma on, että Mastersound evolution reference -vahvistimeni on set ja vieläpä 845-putkin. Samalla palikalla voi komentaa valmistajan muitakin tuotteita.
Takapaneeli on tupaten täynnä. testi
Pienimassainen, mutta jämäkkä loota lepää neljän
kookkaan kumitassun päällä. Voimakkuuden lukema näkyy oikealla. Rauhallinen, vihreä sävy on levollinen ja
selkeä katsoa. Vaan tällä kerralla käpistelty Bel Canto
on selvästi moderni vastine perinteisille kahden kanavan viritinvahvistimille.
Puhtaasti johdonmukainen
Kotiutin laitteen perinneympäristööni, jossa se korvasi väliaikaisesti omat virtasyöppöni. Siitä kohta lisää.
Näennäisen askeettinen ja spartalainen vaikutelma
piilottaa mallikkaan käyttölogiikan ja monipuoliset
ominaisuudet. Viritin tukee myös rds-toimintoa, jolloin näytössä virtaa kanavien lähettämää tekstiä. Se toimii
arkikäytössä voimakkuussäätimenä ja sisääntulon valintana. Tietokoneen
äänet tulevat usb:n kautta. Olen vuosien varrella
omistanut äkkiseltään lueteltuna Bel Canton mallit
M300, Ref500S, DAC-3 ja CD-2. Lisäksi moni asia, kuten äänilähteiden nimet, on säädettävissä tarpeen mukaan.
Näytön vasempaan reunaan saa näkyviin äänilähteen tai digitaalilähteillä näytteenottotaajuuden, ja radiomoodissa joko taajuuden ja sen voimakkuuden tai
kanavan nimen. Kiitos maahantuojan
kärsivällisyyden, joka mahdollisti monipuolisen rupeaman.
Saattaa olla niin, että D-luokan jalostusaste on harpannut eteenpäin, sillä en havainnut joskus kuulemaani lievää plastisuuden tuntua. Analoginen otto voidaan myös asettaa kotiteatterimoodiin, jolloin ääni matkaa voimakkuussäätimen
ohi linja-annolle. Äänen painopiste oli ilmavassa realismissa,
kontrolloidussa bassossa ja tietyssä helppoudessa läpi
koko taajuusalueen.
Tehojen puolesta tuntui siltä, että papereiden mukaan pienemmin lihaksin ulosmittaava putkipelini soi
41. Virranantokykyä on parhaimmillaan 30 ampeerin verran, ja valmistaja lupaa, että
reaalimaailman kuormansietokin on kunnossa. Linjatason signaalin saa
ulos esimerkiksi subbarille tai erilliselle päätevahvistimelle
testi
Bel Canto C7r -viritinvahvistin
Tasapuolisuuden nimissä soittoaikaa sai myös
kerrassaan fantastinen bassobaritoni Thomas
Quasthoff, jonka edessä niin Schubertin Winterreise kuin
erinäiset Wagnerin ja Straussin teokset ovat
saaneet syvyyttä sanan monissa merkityksissä. Ilmiö ei ollut
epämiellyttävä, vaan puhtaasti tulkinnallinen ero. Se asetti selvemmät
ääriviivat laidoille, jäsenteli tiukemmin esitystilan ja
painotti kenties enemmän fokuspistettä. Esimerkiksi Soile
Isokosken tunteikkaat tulkinnat muun muassa Straussin
teoksesta Vier Jetzte Lieder (Ondine ODE 982-2) helkkyivät avoimina artikulaation ollessa selkeää. Näin sain aikaiseksi erittäin kompaktin ja korkealuokkaisen, pienen tilan
systeemin.
Virittimen testiä varten rakensin periaatteessa samanlaisen kaapelin, jollaista käytän vanhalla, mutta
mainiolla Quadin FM3-virittimelläni. Ilmeisesti
C7r:n analoginen sisääntulo digitoidaan, jolloin selitys
korreloi kuullun kanssa.
Joka tapauksessa veikein paketti syntyi, kun valjastin tuoreen Macbook Air-koneen soittopeliksi ja
Audio Spacet kaiuttimiksi. Perinteisten, analogisten neulamittareiden luennan herkkyyteen ei edes pyritä. Ja kun
kanavat on kerran haettu, niistä 10 tärkeintä saa
muistiin.. Vaikka
sen säädöt on sijoitettu valikkomaisesti kaukosäätimen display-painikkeen alle, käyttöön ei liity draamaa
tai hankaluuksia. Reserviä oli kuitenkin aivan
riittävästi, eikä tunnetta tehon loppumisesta tullut
missään vaiheessa. Listan mukaan myyntipakkauksessa tulee sopiva liitin,
mutta testiin saapuneesta demokappaleesta sellainen
puuttui.
Valmistajan mukaan laitteen signaali-indikaattorin
(asteikolla 1?100) tulisi olla tasolla 40 tai yli, jotta vastaanotto-olosuhteet olisivat riittävän hyvät. Kenties pieni
lisälämpö ja loistokkuus eivät olisi haitanneet tällä
musiikkivalinnalla.
Tässä kohdin omista pöntöistä sopuisin kaveri oli
Audio Space, joka seinän lähelle asetettuna hyötyi
BC:n tuomasta lisääntyneestä jäsentyneisyydestä ja
skarppiudesta.
subjektiivisesti arvioiden kovempaa. Tässä tapauksessa kyse on
enemmän olosuhteista kuin laitteen puutteesta. Vaikka en nojannutkaan desibelimittariin kuin alussa, niin vaikutelma
säilyi koko testin ajan. Lisäksi omasta mielestäni
orkesterin ja laulun balanssi ja keskinäinen dynamiikka
ovat onnistuneet poikkeuksellisen hyvin.
42
Luotettava suoriutuja
Bel Canto oli parhaimmillaan digitaalista signaalia
syötettäessä. Ei jättänyt laulumestari Bel Canto
tälläkään saralla valittamisen aihetta. Uskallan kuitenkin väittää, että laatunsa puolesta Bel
Canton radio on ihan oikeaa lisäarvoa ostajalle. Tämä siksi, että Bel Canto ei hyväksy
perinteistä kotitalouksista löytyvää liitintyyppiä. Itse en
päässyt tuolle tasolle, mutta lopputulos oli suurin piirtein sama Quadillakin. Kyseessä on Revox B260,
jonka myyntiä harmittelen vieläkin.
Kuuntelen säännöllisesti Ylen kanavia, samoin Rondo Classicia. Mainitun
levyn kokonaisanti on muutenkin sisällöllisesti korvia ja
sielua hivelevää tarkkuustyötä. Mutta vasta kun signaali syötettiin Sonos
playerista koaksiaalisesti analogisen sijaan. Kaapeliksi tuli
Canaren LV-61S, jonka toiseen päähän asensin Viabluen ruuvikierteillä varustetun, TVR-sarjan kullatun
antenniliittimen. Olisiko ollut kyse putkien harmonisista, paremmasta mikrodynamiikasta vai jostakin
muusta ilmiöstä, en tiedä.
Toinen seikka, jossa BC teki pesäeroa perinnerintamalle, oli äänikuvan yleinen koko. Ylellä laatu on paikoin oikein hyvää, Rondolla riittävää satunnaiseen kuunteluun ja taustamusiikille. Tätä seikkaa ei Bel Cantokaan muuttanut. Äänestä hävisi suttuisuutta, ja paikoin tuntui siltä,
että syvyysakselin tapahtumat aukesivat vasta BC:n
kanssa. Vain
yksi viritin on kyennyt samassa paikassa todella laadukkaaseen vastaanottoon. Voi
olla, että fraasin mukaan mitään lisäämättä, mitään
pois jättämättä.
Yläpää oli puhdas ja liioittelematon. Esimerkiksi Sonos hyötyi laadukkaaksi
osoittautuneen muuntimen käsittelyssä huomattavasti. Viimeksi mainittuja kuulostelin muun muassa levyltä
Die Stimme (Deutsche Grammophon, DGG
002894778424)
Eläinmaailmaa lainatakseni BC on kuin karkeakarvainen mäyräkoira: pieni kooltaan mutta sitäkin
suurempi sisältä.
Kaikista testaamistani konvergenssin hedelmistä
C7r on myös toistaiseksi lähinnä sitä ideaalia, jonka
asetan yleispätevälle työkalulle: Ei ehkä kaikkein paras
tai kaunein, mutta tasaisen varma, mukava ja erittäin
monipuolinen. Tämän vuoksi jitter-testissäkin pohjat ovat eri tasolla. Matalimmat taajuudet
vaimentuvat hieman. Vaan laadulla on aina hintansa.
info
Hinta:
Lisätietoja:
Massa:
Mitat (l x s x k):
Bel Canto C7r -viritinvahvistin
3 295 ?
www.hifiguru.fi, www.belcantodesign.com
6,5 kg
21,6 x 8,8 x 30,5 cm
Tekniset tiedot (vahvistin):
Mm?sisääntuloimpedanssi: 47 kilo-ohmia/150 pF
Mm-herkkyys:
2,5?7 mV
Otot:
1 x rca (linja), 1xrca (mm),
2 x koaksiaalinen digitaali, 2 x optinen digitaali,
1xusb (24/96), 75 ohmin antenni
Annot:
1 x rca (linja), 1 pr kaiutin (WBT Nextgen),
1 x 6,3 mm kuuloke
Muuta:
ohjekirja, virtajohto, kaukosäädin,
antennikaapeli ja -liitin
43. Vaan fiksaationi eli sello ei sellaisenaan tavoittanut parasta värettä.
Hifimanin kanssa tilanne parani klassisella musiikilla, vaikka valmistajan oma EF5 antoikin luokkaa
kauniimman käsittelyn Bel Cantoon verrattuna.
Kokeilussa ainoaksi tutkimattomaksi maaperäksi jäi
mm-rasian otto, sillä oma soittimeni (EMT 930 st,
b139 st -korjain ja TSD15 SFL -rasia) ei sitä voinut
hyödyntää.
mittaukset
Taajuusvaste kaiutinlähdöistä, kun kuormana on 8
ohmin vastus (musta käyrä) ja Aurelia Magenta
-kaiutin (punainen käyrä).
Powercube-tehomittaus.
Jitter kaiutinannoista (ylemmät käyrät) ja
linja-annoista (alemmat käyrät).
Tehonkulutus idle/10 W@8 ohm
15/38 W
Hetkellinen teho, 8/4/2 ohm
78/147/247 W
Virranantokyky, 1 µs
+49/?50 A
Herkkyys, maksimiteho
1,1 V
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz
0,03 ohm
Voimakkuussäädin
digi, 0,5 dB portaat
Linjatulon yliohjaustaso
2,6 V
Linjatulon impedanssi
12 kohm
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W
0,1/0,1 dB
Häiriöetäisyys, A-paino
77 dB
Pohjakohina, painottamaton
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W
?91 dBV
0,05/<0,01 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd 0,002/0,005 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz
90/78 dB
Jitter linjalähdöstä
131 ps
Kuulokeannon impedanssi
11 ohm
Pääteaste jaksaa ajaa hyvin mataliakin impedansseja, eikä vaihekulmalla ole antotehoa alentavaa
vaikutusta. Se on hyvä muistaa, kun perustelee itselleen pienen ja kevyen paketin painavaa kilohintaa. Pohjakohinan
taso signaalin soidessa on noin 6 dB alhaisempi. Alhaisen antoimpedanssin ansiosta taajuusvaste ei mutkittele todellisellakaan kaiutinkuormalla. Lievä suoraviivaisuus oli
menevyydessään passelia kevyellä musiikilla. Tällöin linjatasoisen signaalin tulee olla vähintään 1,1 volttia. Herkät kaiuttimet todennäköiseti suhisevat vahvistimeen kytkettynä.
Tiivis paketti moneen tarpeeseen
Bel Cantolla on terve sydän moneen menoon. Kenties sitten seuraavassa
versiossa.
Laitteitaan aktiivisesti vaihtavalle jumppaajalle BC
on kiusallisen tiivis paketti, kun taas reaalimaailmassa
eläville ja musiikistaan monipuolisesti nauttiville
kompakti jättiläinen on turvallinen valinta. Mitä, jos samassa paketissa seuraisi ajanmukainen verkkotoistin ja mahdollisuus hallita kokonaisuutta mobiililaitteilla. Pienemmillä
äänenvoimakkuuden asetuksilla antoteho pienenee, vaikka yliohaustaso on pienilla tehoilla 2,6 volttia.
Esimerkiksi asetuksella 94 maksimitehoksi Powercube-mittauksessa saatiin vain 23 wattia.
Kaiutinannoista mitattuna suorituskyvyssä ei ole eroa analogisen ja digitaalisen oton välillä. Maksimiteho on saatavissa alle 1 % säröllä vain, kun äänenvoimakkuussäädin on asetettu
suurimpaan asentoonsa (100). Kuormana käytin sekä
Sennheiser HD 595 -mallia, joka edustaa kohtuuhintaista tuotetta, että Hifiman HE500-luureja,jotka ovat omat
referenssini orastavassa high end-kategoriassa.
Sennheiserillä äänessä säilyi aiemmin todennettu
puhtaus ja valmistajalle tyypillinen tasainen luonne.
Lopputulos oli ok, mutta sävyjen saralla jäin kaipaaman verevämpää palettia. Sen suorituskyky erityisesti da-muuntimena ja vahvistimena
ovat oivalla tasolla. Siitä puuttuu loistokkuus ja glamour,
mutta toisaalta sen tarkoituksenmukaisuus ja loppuun
asti mietitty toiminnallisuus painavat ainakin omassa
kupissani enemmän.
Pienelle hiomiselle ja spekuloinnille jäi kuitenkin
vielä tilaa. Oikea kanava on kaikilla mittausosa-alueilta vasempaa parempi, mutta esimerkiksi särö on vahvistimeksi molemmissa kanavissa kiitettävän alhainen. En usko, että kukaan hankkii laitetta ensisijaisesti
kuitenkaan tähän tarkoitukseen. testi
Satunnaisessa kuulokekäytössä laite pärjäsi kohtuullisesti. Korkeahkon pohjakohinan vuoksi kaiutinlähdön jitteriä ei voi ilmaista numeerisesti, sillä testisignaali hukkuu
kaiutinlähdöistä kohinan alle. Hyötysuhde on hyvä